sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Anni Polva Rakasta minua hiukan

Takakansiteksti
Ison toimiston sähäkkä pikakirjoittaja Lulu ihastuu ensisilmäyksellä johtajan huoneessa näkemäänsä pitkään komeaan luutnanttiin ja päättää siltä istumalta saada miehen omakseen. Kun Lulu lähtee lomalle erääseen maataloon hän on lentää pyrstölleen kuullessaan että luutnantti on talon emännän veli! Eikä siinä vielä kaikki mies on myös lujasti kihloissa Lulun tapaisen tarmokkaan tytön kanssa.
Mutta Luluhan ei niin vain luovuta ja luutnantti saa huomata että sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja.

Omat tunnelmat kirjasta
Ihana kirja ja romanttinen  lukea.
Rakastan Anni Polvan kirjoja. Tässä kirjassa erityisesti kiehtoi Tarinan helppolukuisuus ja se että Kirjassa on sopivasti huumoria mukana. Nauroin monta kertaa kirjaa lukiessani. Anni Polvan tyyli muistuttaa kovasti Jane Austenin tyyliä . Minulla onkin seuraavaksi lukuvuorossa Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. 

lauantai 9. toukokuuta 2015

Suomen lasten satuaarteet

Avaa lapselle portti
sadun lumottuun valtakuntaan!
Suomen lasten satuaarteet sisältää kaikki kauneimmat
ja rakastetuimmat sadut:Punahilkan, Hannun ja Kertunm
Pienen merenneidon, Tuhkimon, Lumikin ja monet muut
ikiaikaiset suosikit. Pirkko-Liisa Surojeginin ihastuttava kuvitus
avaa perinteisten satujen maailman nykypäivän lapsille.
Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1992.

Ihana kirja kaikki lapsuuteni suosikkisadut yksissä kansissa.
Näitä satuja ei koskaan lue liikaa.
Rakastan mm Satuja Tuhkimo, Lumikki Prinsessa Ruusunen, Lumivalko ja Ruusunpuna, Hannu ja Kerttu, Punahilkka, Sammakkoprinssi ja Tittelintuure, Ruma ankanpoikanen, Peukalo-Liisa, Pieni merenneito.
Näihin satuihin palaan silloin tällöin uudestaan.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Romeo ja Julia

Tämä kirja kertoo tarinan
ikuisesta rakkaudesta,
haavoittuvasta lemmestä,
joka sai alkunsa tanssi  pyörteissä
eräänä karnevaaliyönä Veronassa.
Se on tarina, joka tulee meille kaukaa.
Runoilijat ovat kertoneet sitä
liikutukseb vallassa vuosisadasta toiseen.
Nyt on meidän vuoromme kertoa se lapsille.

Ihana tarina rakastan tätä ihanaa rakkaustarinaa.
Vaikka Romeo ja Julia onkin surullinen on tämä silti ihana rakkaustarina.
Olen aina ollut todellinen romantikko.
Olen lukenut tämän tarinan William Shakesspearen  versiona jonka latasin Elisa kirjaan.
Nyt lainasin lapsille suunnatun version.
Kirjassa kiehtoi lisäksi kauniit kuvat.
Kirjamakuni on melko klassikkopainotteista.
Rakastan vanhojen perinteisten satujen lisäksi vanhoja rakkausromaaneja. Suosikkikirjailijoita mm Jane Austen Charlotte Bronte Anni Polva Catherine Cookson.

lauantai 2. toukokuuta 2015

H.C Andersen Villijoutsenet

Villijoutsenet on satu Eliisasta  ja hänen
veljestään, jotka paha äitipuoli on loihtinut joutseniksi.
Vain Eliisan uskollisuus voi heidät pelastaa.
Villijoutsenet on H.C Andersenin
satutuotannon helmiä, jonka herkät tunnelmat Kaarina Kaila
on loihtinut mestarillisiksi kuviksi.

Ihana satu rakastan H.C Andersenin satuja ja tarinoita.
Villijoutsenet sadussa viehätti erityisesti Kaarina Kailan ihastuttava kuvitus.